lauantai 4. elokuuta 2012

Vähän pikaisia kuulumisia

Elämää! On on! Tässä todisteeksi kuvilla höystetty pikaselostus sitä sun tätä. Plöts!

Naarastornin yläkertaa vastasisustettuna
Mission goo tutustuu igluun
Jennan pikku vauvat ovat kasvaneet, ja nyt kaikki muut paitsi Goo ja Doom ovat lähteneet maailmalle. Jääneet pikku neidit uskalsin viimein tänään yhdistää isoon laumaan mammojen ja teinien kanssa.

Samalla, kun kävin Turussa Suskin luona rottapölötysreissulla, viemässä Mongoose dogin Janinalle ja hakemassa hollannintuontipojista toisen meille asustamaan (kuvia myöhemmin siitäkin!), tulin hetken mielijohteesta ottaneeksi mukaan terraarion. Suski tyrkytti varastoissaan turhina lojuvia asumuksia, ja mustakehyksinen pikku liukuoviterra lähti mukaan Iivanan uudeksi kodiksi.

Iivanaario raakilesisustuksessa kirjahyllyssä
Hiiretkin ovat viimein lisääntyneet! Splashed-naaraan ja spl/tricolor uroksen jälkeläisiä siunaantui messevät 15kpl! Kahdeksan niistä kasvaa toistaiseksi pesässä, suurin osa menee hieman myöhemmin ruokahiiriksi ystävän välikokokäärmeelle, karsitut pinkit saa Iivana aterioidakseen. Pari naarasta jää meille kotiin, ja saan viimein pitkästä aikaa kunnollisen naaraslauman kotiin. <3

Mönkyjä
Lisäkuulumisiin liittyy mm. aksolotliparivaljakon rantautuminen talouteen Hannun iloksi sekä tulevan Halikon näyttelyn ilmoitettavien pohtimista, näistä lisää jahka taas ehtii ja jaksaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti