Vaaveista ensimmäiset ovat jo matkanneet uuteen kotiinsa. Worm baby ja The Assigning muuttivat Piialle tänne Tampereelle, ja ensivaikutelman perusteella ne löysivät mahtavan, rakastavan kodin, josta saan kuulla kuulumiset vastaisuudessakin. :) Luopumisen aiheuttamaa hämmennystä haihduttaa tehokkaasti tieto siitä, että pojilla on hieno uusi perhe ja siitä, että olemme täällä päässä tehneet juuri sen, mistä olemme jonkin aikaa haaveilleet. Olemme huolella kasvattaneet jollekin rakkaita lemmikkejä. Vielä eron hetkellä pyysin saada pussailla poitsujen massut ja nunnutella niiden korvia, mutta yhtään ei surettanut.
I eat food -tyttönen on myös varattu kaverinsa menettäneen rottarouvan seuralaiseksi ja matkaa uuteen kotiinsa huomenna. Meille jää siis enää omat ja Janinan tytöt sekä kaksi vapaata poikaa. Mongoose dog kulkeutuu kanssani Turun seudulle viikon päästä ja Janina saa sijoitussopimuksessa lupaamani prinsessan.
Viikonloppuna on edessä rottien tiskausprojekti, sillä erityisesti urokset (yllätys! :D) ovat töhnäisiä. Hannu lupautui avustamaan kylvetysmaratoonissa ja ehkä saamme hommasta sitten myös kuvia.
perjantai 20. heinäkuuta 2012
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Poikasten tulevaisuus muokkautuu
Jennan lapsukaiset kasvavat kohisten ja toilailevat täysillä. Pikku mönkiäiset vaihtavat karvaa ja ovat nyt ihan eri näköisiä kuin viime kuvissa: rexit ovat ihan sen näköisiä kuin joku olisi trimmannut niitä karvanajokoneella silmät sidottuina ja sileät ovat nuhruisia. Värien muuttuessa kuin kameleonteilla mutta yhden pysyessä yhä samana olen tullut siihen tulokseen etten halua päästää The Assigningia kokonaan käsistäni, joten sille etsitään nyt näyttelyistä kiinnostunutta sijoituskotia siltä varalta, että se meinaa olla komea isona kuten uumoilen.
Yksittäisenä vapaaksi jäänyt naaras I eat food on tänään varattu vanhemman rotan kaveriksi.
Mission Goo on myös kameleontti - nyt se päätti olla buff. Huoh.
Muissa aiheissa; kaninaaraat ovat viimein kaikki kolme samassa yhdistelmähäkissä myös sisällä. Pitkän totutus- ja yhdessäulkoilujakson jälkeen se tuntuu onnistuvan kerrasta ensi yrittämällä. Tietysti olen tottunut takapakkeihin eläinten totuttamisissa, mutta nyt olen taas toiveikas! Eläimet ovat arvaamattomia ja oikukkaita, mutta aina pitää yrittää.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)