maanantai 30. huhtikuuta 2012

PetExpon tulokset, tuliaiset ja tunnelmat

Terveiset messuhälinästä!

Akvaario-osaston näyttävin kaver, myynnissä ollut isopurjepleko 


















Mukaamme lähtivät Trauma, Roihu ja uusin urostulokas sk amber Hohka. Raato jäi kotiin häntähaavaa parantelemaan, joten talouttamme edusti vain kolme muskettisoturia. Raadon häntä on onneksi tänään näyttänyt jo paljon paremmalta ja poika palaa näyttelyihin kesäkuussa.

Kaikki mukana olleet rotat saivat L2:set, ja arvostelut olivat mielestäni ihan reilut. Cinnamonien tyypit kelpasivat, mutta värin epätasaisuutta ja lämmön puutetta moitittiin. Hohkan väriä ja silmiä kehuttiin, mutta painoa toivottiin lisää

Tapahtumassa oli paljon vilskettä ja rutkasti  tuttuja ihmisiä ja eläimiä. Olo oli vallan kotoisa kaikkien karvaisten ja karvattomien ötöjen ja samanhenkisten tyyppien ympäröimänä. Erityisesti viihdyin (rottapuolen lisäksi) akvaario- ja terraario-osastoilla.

Mukaan reissusta tarttui vain sovittuja hankintoja: splashed-hiiriä Kaisulta ja Anitalta (ja Ellulta paluumatkalla yksi ag/tan) sekä Janinan kanssa yhteisomistukseen kodinvaihtaja sk agouti naarasrotta Ratazana's Jeanne'D'Arc. Kaikki merkinnän kuvat on ottanut Hannu. <3

Kiitos kaikille juttuseurana olleille, neuvoja antaneille, kanssani naureskelleille ja eläimiään myyneille, esitelleille ja syliini lykänneille! Nähdään taas näyttelyissä! :)

Anitalta ostettu spl/tri höpsömussukka

Ellulta tullut spl-kantaja agouti tan -höröpallo

Ratazana's Jeanne'D'Arc

Sylivauva Hohka


tiistai 24. huhtikuuta 2012

Messut lähestyvät: valmistautumissuunnitelma

Jännää! Niin jännää! Tässä asiaan vihkiytymättömille lyhyt selvitys siitä, mitä kesyrottien näyttely/lemmikkimessureissuttamiseen kuuluu ainakin meidän perheessä. Tällä kertaa viralliseen luokkaan on ilmoitettu Trauma, Roihu, Raato ja Hohka.

PetExpo ja sen yhteydessä pidettävä SKeY:n näyttely (lauantaina 28.4.) lähestyvät uhkaavasti, siihen kuluu matkoineen n. 15 tuntia ja ennen sitä on saatava aikaan mm. seuraavaa:
Autoon on vaihdettava kesärenkaat ja sen takapenkiltä ja -lattialta on siirrettävä pois kasoittain roimetta, jota autoon kertyy (Hannun auto on kaatopaikkani/varastoni) ja imuroitava koko höskä, öljyä lisättävä, pissapoika täytettävä jne ennen kuin sillä uskaltaa lähteä pidemmälle matkalle JA pystyy mahduttamaan siihen seuraavan seurueen: minä ja Hannu, meidän 4 rottaa (takaisin tullessa yht. 5-6 rottaa), sekä takaisin tullessa 2-? hiirtä (plus Ellulle roudattavat 2 hiirtä).
 
Näyttelyyn lähtevät (ja samalla sitten muutkin) rotat on pestävä, föönattava, puunattava, hännät rasvattava ja kynnet leikattava. Häkit on siivottava samaan aikaan, jotta armaat paskavarpaamme eivät välittömäsluontoisesti ryöttää häntiään ja turkkejaan.

Mukaan on pakattava väh. 5 rottaboxia,  4 hiiriboxia ja rottien näyttelysetti, joka sisältää vähintään seuraavaa:
Pari kurkkua, pari juomapulloa, pellettejä, koirannappulaa, vaihto-/lisäkuivikkeita, leluja, puhdistuspyyhkeitä, kynsisakset ja -viila, kosteusvoidetta, puunausharja, 2 peittelyvilttiä, 2 pyyhettä, vessapaperirulla ja roskapussi.

Ihmisten selviytymispakkaukseen kuuluu:
Tölkkikaupalla energiajuomaa, vesipullo, evästä, tyyny ja viltti/peitto, muistiinpano- ja piirustusvälineet, kännykkälaturi, järjestelmäkamera, sähkötupakka vaihdettavine makuineen, rahaa, kärsivällisyyttä, yhteistyötaitoja ja rakkautta.

Näillä mennään ja tullaan toivottavasti takaisinkin!

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Torakoita ja muita kuulumisia

 Tuplapostauspäivä!

Viime päivinä on tullut vietettyä rentoa kotivapaa-aikaa enemmän kuin hetkeen.Lumikaaos piinaa Pirkanmaata ja kodin lämpö maistuu. Sen lisäksi olemme seuranneet uusien tulokkeiden kotiutumista taloon. Taivuin parin kuukauden houkutukselleni ja toin viime viikolla kotiin Herra ja Rouva Torakan (Blaptica dubia). Osittain siksi, että laji hurmasi minut töissä ja osittain, koska haluaisin tarjoilla torakoita mm. rotille luonnollisena proteiinilisänä, jahka pariskunta lisääntyy.

Rouva etualalla, Herra taka-alalla

Tässä herrasväen uusi asumus




























Tänään varmistui uusi yhteistyöväylä rottaharrastuksen saralla. Tai no, uusi ja uusi, kun olen jo ostanut ko. kasvattajalta yhden rotistani, mutta silti tämä tilanne on uusi ja erilainen. Saan häneltä yhteisomistuksessa loppuiäkseen meille asumaan sk agouti -naaraan, jollaisia olen jo tovin kovasti etsinyt! Hänelle palautunut tyttönen tulee meille lemmikiksi, näyttöön ja käyttöön yhden poikasen optiolla. Olemme Hannun kanssa hyyyyvin innoissamme ja odotamme mielenkiinnolla neidin saapumista PetExpossa pidettävästä SKeY:n Grand Gala -näyttelystä. Viimein varmistui, että sinne päästään, kun ihana työtoverini suostui vuorojen vaihtamiseen! <3 Vielä pitäisi saada tehtyä sinne lähtevien rottien ilmoittautumiset.

Kira, Ilpo ja Hannu rentoilemassa






Eläinkirjallisuuskorneri

Kuten luvattua, tässä lyhyesti esiteltyinä ja arvosteltuina muutama kirjahyllyni helmistä!

Ensimmäisenä lempparini yleisteoksista:














Eksoottisten eläinten terveyden- ja sairaudehoito, Pilvi Lassila:
Loistava hakuteos, jossa on paljon perustietoa eksoottisten eläinten hoidosta, sairauksista ja lääkinnästä. Tieteellinen julkaisu, jonka selkeä sisällysluettelo helpottaa käyttöä. Teos kattaa seuraavat eläimet: kani, marsu, chinchilla, hamsteri, gerbiili, hiiri ja rotta, linnut (yleisesti) sekä kilpikonnat, käärmeet ja liskot (yleisesti). Koska kyseessä on vain yksi ohut kirja (222s), vain perusasiat mahtuvat kansiin. Lisäksi näiden kansien sisään on mahtunut muutama asiavirhe ja vanhentunut tieto (mm. suositus syöttää chinchillalle tuoreruokia, maininta kilpikonnien kilven öljyämisestä ja hiiren hilsepunkin nimittäminen syyhypunkiksi). Silti kirja on korvaamaton raamattu eläintenhoitajan kirjahyllyssä. Koulussa hankittu yhteistilauksena.

Eläinten lääkintä ja hoito, Sirkkola/Tauriainen:
Toinen yleisteos, joka keskittyy yleisimpien eläinten (karjaeläimet, kissa, koira, hevonen...) peruselintoimintoihin, sairauksiin ja perushoidollisiin sekä kliinisiin toimenpiteisiin. Kirja on "Käsikirja eläintenhoitajalle" ja toimii siinä ominaisuudessa osittain hyvin nimen omaan sairaudenhoidon perusteissa. Teksti on melko raskasta, mutta selkeää. Tätä en ole vielä kannesta kanteen lukenut. Myös yhteistilauskirja.













 

Hiiret, Horst Biefeld
Iankaikkisen vanha hiirikirja, jossa on vanhaakin tietoa (1985), mutta joka alun perin innosti minut hiiriharrastukseen ja on minulle siten tärkeä tunnearvoltaan. Perusasiat eivät kuitenkaan ole muuttuneet, joten kirja pitää paikkansa hyllyssäni siitäkin syystä. Lähes tulkoon itkin nostalgiasta kun tähän törmäsin kirpparilla. <3

Kesyrotat, Outi Pauliina Salo
Kesyrottaharrastajan perusteos, jo 90-luvulta asti luotettavin alan painettu suomenkielinen kirja. Ei vaadi paljoa esittelyä. Tämän bongaaminen divarista oli sen päivän pelastus!
 
Koe-eläintieto 1, Hirsijärvi/Hirsijärvi/Niiranen
Jännä kirpparilöytö! Koe-eläinten hoitoa ja populaatioiden ylläpitoa käsittelevä erittäin puiseva opus, jota olen vasta ehtinyt selailla.














Koirarotujen maailma, Carl-Johan Adlercreutz 
Tämän kirjan rotukuvaukset rajoittuvat melko tiukasti rotumääritelmän lyhennelmiin. Siitä huolimatta se toimii oikein pätevänä koirarotujen tietosanakirjana ja aavistusten tarkastusoppaana. Kirjan alussa on myös kiiteltävän hyvä johdanto-osuus, jossa selvitetään esimerkkiroturyhmien alkuperätarkoitusten historiaa, termistöä, koiran ulkoista anatomiaa ja erilaisia rakenteita havainnollisesti. Tämän kirjan parissa olen teettänyt Hannulla itselleni monet rotuvisat. :)

Suuri koirarotujen käsikirja, toim. Heidi Leppäniemi
Kamala pokkari, joka ei onneksi maksanut paljoa. Värikoodeittain merkatut roturyhmäosiot ovat hyvä idea, mutta huonot tai risteävät kuvat (thai ridgebackin kuva edustamassa sekä omaa että korea jindo dogin rotua) eivät vakuuta, eikä kirja tarjoa laajan rotukirjon lisäksi mitään lisättävää edellä mainittuun teokseen. Lisäksi johdanto termien kuvauksineen jne ei vakuuta, kun sille on uhrattu muutama hassu sivu.

Koiran sairaudet, Birgitta Wicström (vanhempi painos)
Laaja tietopaketti koirien anatomiasta, fysiologiasta ja yleisimmistä sairauksista, loisista, hoidosta jne. Alun perin hankin tämän, koska kuulin sen olevan eläintenhoitajan ammattikoulutuksen pääsykoekirja. Vaikka myöhemmin sain kuulla, että olenkin menossa peruskoulutukseen, johon ei ole pääsykoekirjaa en ole hetkeäkään katunut sen hankintaa.














Kaiken kruunuksi lukemistostani löytyy tietysti kohoava nivaska yhdistyslehtiä: Haisuleita (SNL Ry:n jäsenlehti) ja Rattuksia (SKeY:n jäsenlehti). Kummassakaan en ole ollut jäsenenä mitenkään pitkiä aikoja, mutta olen jo oppinut arvostamaan niiden artikkeleita koskien eläinten hoitoa, kasvatusta, genetiikkaa ja muuta mukavaa sekä sitä, että näiden avulla saa kuvan yhdistyksen toiminnasta ja pysyy sen suhteen ajan tasalla.

---

Näitä luen! Lisäksi hyllyssä on toki pakolliset luonto- lintu- kasvi- ja sienikirjat, keittokirjat, astrologia- ynnä muut humpuukiopukset, lempiromaanit, piirustusoppaat, mangat sekä lapsuuden satukirjat.