Parent teacher night

Väärän ja Titanicin vanhempainiltamuksut syntyivät sopivasti äitienpäivän aattona. Viisi tyttöä ja viisi poikaa voivat hyvin ja mamma on virkeä. Edellisen menetyksen jälkeen on ihanaa nähdä emon ja poikasten elinvoimaisuus ja pakahduttaa odottaa poikasten kasvua, sitä kun ne avaavat silmänsä ja näemme toisemme ensi kertaa. <3 Meillä on pitkästä aikaa vauvoja ja kesän mittaan ei tule hetkeä, jona ei olisi. Mahtavaa!

Ensimmäinen varauskin tuli jo tänään, joten mukuloita voi nyt sitten kai periaatteessa jo alustavasti kysellä omakseen. :)

Tyttöjen muotokuvia

Meillä kävi töissä ammattivalokuvaaja Vesa Airio ottamassa muotokuvia lemmikeistä, ja hyödynsin tilaisuutta viemällä rottia mukanani työpaikalle. Onhan meilläkin ihan hyvä kamera jne, mutta ammattivermeillä tulos on jotain ihan muuta! Kuvissa keimailevat naaraat New Poop, Jolly Boots of Doom ja We Love Rain. Olen erittäin tyytyväinen lopputuloksiin. <3 Myös uusi otsikkokuva on Vesan käsialaa. :)

PetExpo 2015

No HUH HUH, on taas messuiltu! Emäntä ei ole vielä läheskään palautunut reissusta vaikka tänään aamuvuorossa töissä olinkin, melko puoliteholla...näin siinä kävi:

Perjantaina päästyäni töistä pakkasimme auton tupaten täyteen terraarioita, rottabokseja ja SKeY:n buffakamaa. Mukaan lähtijöitä olivat:
- Hannun elikot eli 6 hämähäkkiä ja agakonna
- Mustarottakäärmeeni Saatana
- New Poop
- Jolly Boots of Doom
- We Love Rain
...sekä Sandelta sijottilasta matkalta mukaan poimitut Classic Poop "Tahvo" ja Choco Poop "Sulo"

Köröttelimme reippailla mielin Helsingin Messukeskukseen, jossa purettiin autosta herpit ja hämpyt. Saatanaa odotti hienosti sisustettu messuyksiö, hämähäkkihylly oli jo hyvin rakenteilla ja agakonnallekin viimeisteltiin hotellipaikka Suomen Herppiharrastajat Ry:n messuosastolta. Miesten jäädessä järjestelemään vielä paikkoja minä ja Anita lähdimme Keravalle heidän luokseen, jotta ehtisin pestä omat rottani ennen näyttelyä ja laittaa kaiken kuntoon ennen nukkumaan menoa.

Lauantaiaamuna hieman pommiin nukuttuamme keräsimme rotat autoon ja lähdimme suunnitelmien muututtua viime tingassa ostamaan kahvimaitoja SKeYn buffaan. Olimme paikalla nippa nappa ajoissa ja kaikki saatiin lopulta järjestymään! Päivä kului kasvattajakurssin palaverin (jäi hyvä fiilis ja koepäivä kalenterissa!), ständihommien ja kahvin perässä ramppaamisen parissa. Virallisissa luokissa tulokset vaihtelivat Jollyn ja Poopin viivoista (Jollyn viivan ymmärsin tumman värin ja koko vkl pidetyn vittuuntuneen korva-asennon vuoksi) sijottipoikien kakkosiin ja yllättäjänoviisi Rainin (2kk) luokkavoittoon.

Krooooooh....

Rottain nukkuva torni

Samaan aikaan herppiosastolla Hannu esitteli paitsi hämähäkkejä, myös Saatanaa pari kertaa päivässä. Käärmeen ihmettelijöitä, koskettelijoita ja kyselijöitä riitti.

Komeat messumiehet

Ensimmäisestä messupäivästä selvittyämme suuntasimme takaisin Keravalle (jahka osattiin...). Väsyneenä jäin rotat kasseista purettuani hetkeksi istumaan sisälle ennen kuin liityin seuraan taloyhtiön grillikatoksessa käynnistyneeseen illanviettoon. Hölötystä riitti vielä pitkälle yöhön vielä sisälläkin ja menimme nukkumaan myöhään.

Sunnuntai sujui pääsääntöisesti ongelmitta, olin enimmäkseen ständillä ja hoidin buffaa, välillä tein kasvomaalauksia. PET-luokkiin ei ollut meiltä ilmoitettuna ketään, mutta rottani olivat mukana pöydän alla bokseissa odottamassa kotimatkaa. Vuoron perään sieltä otin ständille itselleni kaverin, mutta kuten lauantainakin, myös sunnuntaina lähes kaiken ajan kanssani vietti Tahvo. 

Näyttelypaikalla en enää erottanutkaan kumpi oli kumpi (Sande kyllä näytti taas "kaksosistaan" mutta unohdimme leikata merkiksi toiselta yhden kynnen muita lyhyemmäksi tai muuta vastaavaa) joten Tahvoa kutsuttiin koko viikonlopun Suloksi. PALJON! Tahvon silmiä, kokoa ja olemusta kehuttiin ja luonnetta ja käsiteltävyyttä tietysti myös, ja moni rottiin aiemmin perehtymätön uskalsi pidellä tai silitellä poikaa ja voittaa ennakkoluulonsa. Muutama kävijä olisi mielellään vienyt poitsun mukaansa! :D Hän hurmasi messukansaa ja siirtyi sylistä toiseen, melkein tuli tippa linssiin kun muistelin miten sen isä Tumppu aikoinaan teki aivan tuota samaa. Tahvo kunnioitti isänsä muistoa esimerkillisesti ja olen siitä suunnattoman ylpeä! Pieniä tahvoja suunnitellaan syntyviksi kesäkuun puolella.

Rapsuttavat kädet eivät loppuneet kesken!

Hieno Tahvo! Sylinä toimii tässä Piia.

Messujen sulkeuduttua keräsimme rottien messuosaston pakettiin, pakkasimme auton taas täyteen ja lähdimme kotiin. Talonvahteina toimineet Antti ja Iida olivat huolehtineet hyvin koirista ja lähteneet jo kotiin, talon jyrsijöille jätetyt ruoka- ja vesivarannot olivat riittäneet mainiosti. Vilkaisin pikaisesti siimahäntien tarpeiksi riittävän muonaa ja vettä yön yli, palautin tytöt laumoihinsa ja siirryin sohvalle pariksi tunniksi kunnes menimme nukkumaan. Seuraavana aamuna menin töihin.

En edelleenkään ole toipunut työ- ja höpötysmäärästä, mutta voiton puolella ollaan! Tämän illan omistan lepäämiselle. Valtaisa kiitos kaikille! Esimerkkeinä kiitokset kaikille kurssikavereille ja -kouluttajille kehityskeskustelusta, Maikkoolle haleista, Virvelle yhdessäolosta ja seurasta, Elinalle tuesta ja huutonaurusta, Pekalle kuvista, Annelle kärsivällisyydestä ja yhteistyöstä, Fiurille työtaakan jakamisesta, Anitalle kahvinkeittimen lainasta, yösijasta, jutustelusta ja ruoasta, jokaiselle jutelleelle ja hymyilleelle jotka jäivät mainitsematta. Kiitos rohkaisusta ja yhteen kuuluvuuden tunteesta.

Nähdään seuraavan kerran Jämsässä! <3

Fisu ui pois, vaan ei kauas.

Eilen luotamme lähti vuorostaan Mankin veli Fisu, viimeisenä sisaruskatraastaan, 2v1kk iässä. Fisu oli viime aikoina jotenkin muuttunut kärttyisemmäksi, hankalammaksi niin minua kuin kavereitaankin kohtaan ja sitten se alkoi rohista. Papan aika oli tullut. Fisun persoonan maallinen tomumaja päätyi arvoiseensa loppusijoituspaikkaan, kun sen pää pääsi kaverini kallotaideteokseen (omien kalloprojektieni ollessa edelleen jäässä joka tapauksessa). Jonkun mielestä olisi ollut hienompaa haudata lemmikki takapihalle, tuhkata tai syöttää käärmeelle, mutta tapoja on monia, kuolema on kaikille sama ja sen jälkeen ruumis on vain materiaa. Joidenkin mielestä makaaberi ja kummallinen on meille toisille kaunista ja syvällistä. Kiitos Erja, hieno tietää että Fisun muisto elää seinälläsi! <3

Horrible Fishboy 6.3.2013-7.4.2015

Fisu kuvassa keskellä. Teos ja kuva: Erja Valli

Tyyntä härdellin edellä

Viimeisen viikon ajan rottalassa on ollut tumma vieras, musta viettelijätär toisesta rottalasta lainaamassa meidän Titanicin palveluita. Jahka vieras saadaan matkalle kohti kotiaan, Titanic saa vielä uuden morsiamen kun sillä astutetaan Väärä. Alulle saatetaan siis Väärän toinen ja viimeinen poikue.

Hiirulaan sain vahvistuksen Rapunzel's-hiirulasta, lk p.e. cream pojun jolla nyt sitten astutetaan lähes kaikki lisääntymisikäiset cream-naaraani. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja saadaan creameja lisää maailmaan, ehkä jopa hienojakin sellaisia! ;)

Suurinta härdelliä tulee aiheuttamaan PetExpo, johon meiltä lähtee minun ja Hannun lisäksi jopa 8 rottaa ja muutama hämähäkki. Hommia messuilla teettävät Herppiharrastajien ständillä hämppyily (Hannulle siis), oma kasvattajakurssipalaverini sekä ständi- ja assarihommat SKeY:n osastolla. Kaikki tämä tietysti niin, että joka välissä huolehdin Lauran kanssa tuomarien ja toimihenkilöiden muonituksesta ja kahvituksesta.

Paikalla ollaan koko viikonloppu. Huh. Siitä lisää sitten kun selvitään kotiin! :)

Sitten, kun kaikki menee pieleen

Silloin ei auta kuin surra suru pois, oppia tapahtuneesta, uskaltaa ja jaksaa jatkaa eteenpäin. Eläinten kanssa toimiessa tulee vastaan vastoinkäymisiä, tappioita ja menetyksiä vaikka yrittäisi parhaansa.

Aaria oli kuollut tänään töissä ollessani. En osaa sanoa tähän mitään kaunista.

Mitä teet sitten, jos jotain menee pieleen?

Haluaisin jakaa lukijoiden kanssa viime päivieni kokemukset ja herättää ajatuksia kasvattajan vastuusta sekä kasvatuksen vaikeista aiheista ja tilanteista. Viime aikoina, kuten aika ajoin, on netin keskusteluissa noussut esille huoli siitä, että eläimillä kuten kesyrotilla teetetään poikasia riittämättömin ennakkotiedoin ja jopa viis veisataan tarjotusta avusta ja neuvoista ihan perusasioissakin, itsekkäin perustein: "Kyllä minä tiedän!" Eläinten kasvattaminen ei ole leikkiä. Niin hienoa, kiehtovaa ja palkitsevaa kuin poikasten teettäminen ja niiden kasvun seuraaminen onkin, vastuu on valtava ja kattaa yllättävän paljon asioita. Sain itsekin kokea tämän jälleen kerran.

HUOM! Tekstissä kuvaillaan karuja asioita, mutta jos tällaisen lukeminen hirvittää liikaa, olen saanut iskettyä juuri siihen hermoon jonka lujuutta kasvattajalta vaaditaan. Luet siis omalla vastuullasi!

Toissapäivänä, 23.3. aamulla klo 9.30 kun olin lähdössä töihin kävin vilkaisemassa Aariaa. Aaria oli siirretty jo 18.3. mammadunaan ja odotin poikueen syntyvän n. 20.3. Tarkkaa astumisajankohtaa en ollut todistanut, joten en ollut suunnattomasti huolissani kun vauvoja ei vielä näkynyt suunnitelman mukaan. Toissapäivänä minua odotti Aarian lisäksi pesässä 4 pientä nakkia! Suljin dunan kannen ja pahoittelin keskeytystä - synnytys oli käynnissä. Lähdin töihin hyväntuulisena, pyysin Hannua vielä vilkaisemaan päällisin puolin päivällä että mamma vaikutti pirteältä ja mitään hälyttävää ei näy.

Tullessani illalla pitkän päivän jälkeen kotiin töistä katsoin mitä mammalle vauvoineen kuuluu ja huomasin että jokin on vialla: edelleen neljä nakkia. Nostin vastahakoisen Aarian dunasta ja siitä näki heti mikä se jokin on: emättimen aukosta pilkotti pieni nenä, suu ja kieli. Poikanen oli kuollut, väristä ja liikkumattomuudesta ei voinut erehtyä. Oli mahdotonta arvioida varmasti, montako tuntia poikanen oli ollut jumissa. Vatsa pömpötti edelleen, ja ihmekö tuo, olihan ihan todennäköistä että siellä oli edelleen poikasia jonossa pyrkimässä ulos. Tunnustelin vatsaa ja tunsin selvästi ainakin kaksi möykkyä sillä puolella, mihin pilkottavan nenun jatkeena ollut ruumis osoitti. Kohdun sarvessa oli poikasia. Istuin liikkumatta pidellen Aarian mahaa. Tunsin liikettä. Siellä oltiin vielä elossa.

Tässä vaiheessa luonteelleni ominaisinta olisi panikoida, mutta emon vuoksi se ei käynyt päinsä. Näytin ja selostin tilanteen pikavauhtia Hannulle ja pyysin apua: tarvitsisin pari puhdasta pyyhettä, puhtaaseen boksiin lämmintä vettä ja puhelimeni. Ensimmäisenä lillutin Aariaa lämpimässä vedessä toivoen sen helpottavan ponnistamista, lievittävän kipua ja voitelevan kuivunutta synnytyskanavaa. Minulla oli jo kokemusta parista hyvin hankalasta poikimisesta, mutta tietenkään rotta ei ole lehmä - sehän on verrattain säälittävän pieni eläin. Tiesin kuitenkin vallan hyvin mitä nisäkäsnaaraan kehossa tapahtuu tällaisessa tilanteessa. Lilluttelu ei vaikuttanut auttavan, kuivailin mamman. Otin yhteyden Saijaan joka ensimmäisenä ehdotti lämmintä vettä - olin muistellut opiskelemani ohjeen oikein. Tiesin että tällaisiin tilanteisiin on kokeiltu emon hierontaa ja nyt sain siihen seikkaperäisemmät ohjeet, jotka otin heti käyttöön.

Hieroin Aariaa lavuaarissa lämpimässä vedessä runsaan vartin, kuivasin edelleen pyyhkeellä hieroen ja palautin sen vauvojensa luo imettämään ja yrittämään ponnistusta. Tunnin päästä, kun muutosta ei ollut tapahtunut, toistin saman vesihoidon ja hieronnan uudelleen. Tällä kertaa yritimme sen jälkeen lisätä liukastusainetta emättimen aukolle (kuten vaikkapa lehmälläkin tehtäisiin, ovathan kohdun hyödylliset liukastavat nesteet valuneet hukkaan auttamasta tilannetta) ja vetää hellästi pinseteillä poikasta ulos. Se selvästi liikkui, mutta siitä ei saanut otetta, ruumis oli liian pehmeä ja hauras. Pienestä kuonosta irtosi pala ja pää plumpsahti takaisinpäin. Aaria  rimpuili ja vaikeroi sydäntäsärkevästi yrittäessämme auttaa, ja minä yritin olla vaipumatta epätoivoon. Annoin Aarialle taas tunnin tauon, jonka aikana tilanne ei edennyt. Tyttö ponnisti silminnähden, mutta turhaan.
Vielä kolmannen kerran hieroin ja kylvetin, kuivasin ja lisäsin neulattomalla ruiskulla liukastetta poikasen pään ympärille. Yritimme vielä toisen kerran vetää ja ujutella tuloksetta, poikasen ruumis rikkoutui vain enemmän emmekä saaneet siitä otetta. Liukastettu ja hommaan todella väsynyt ja kyllästynyt vaikkakin kipakka Aaria palautettiin dunaan poikastensa luo ja minä olin lopen uupunut. Oli puoliyö, mutta en olisi halunnut mennä nukkumaan vaikka tiesin jo tehneeni paljon ja yrittäneeni auttaa. Väsähdin ja päätin toivoa ihmeen tapahtuvan yöllä.

Aamulla 24.3. heräsin vapaapäivänäni synkkään tunnelmaan. Tiesin, että rikkoutunut poikanen aiheuttaa valtavan kohtutulehdusriskin ja että jos ruumis ja sen takana olevat poikaset eivät tulisi ulos luonnollisesti, vaihtoehtoina olisivat joko leikkaus riskeineen ja jälkilääkityksineen tai emon lopetus ennen liiallisia kärsimyksiä. Koko aamupäivänä en saanut tehtyä mitään muuta kuin ajateltua asiaa. Aarian emättimen suu oli auki ja sen ympäristö turvoksissa, ja se oli valuttanut vähän jotain nestettä, ehkä poikasen ruumiin nesteitä. Maha oli edelleen möykkyinen ja aristi palpoitaessa.
En missään vaiheessa halunnut viedä Aariaa haastavaan leikkaukseen, jonka onnistuminen olisi epävarmaa. Hannun sanoin, "siinä nyt ei vaan oo järkee jos sitä ihan ajattelee kunnolla." Jos tilanne ei muuttuisi, olisi siis vääjäämättä edessä sekä emon että poikasten menetys kertaheitolla. En pystynyt kuin pohtimaan, vatvomaan, kertaamaan kauhukuvia, vellomaan itsesyytöksissä, itkemään. Mietin jo mitä teen Aarialle jos se nyt kuolee - päätin lahjoittaa ruumiin opetustarkoituksiin. Pyörittelin mielessäni, viitsisinkö kysyä joltain lähellä asuvalta kasvattajalta mahdollisuutta poikasten siirtoon toiselle emolle. Otin hiilidioksidilaitteiston esille toimintavalmiuteen. Itkin vähän lisää.

Saijan kanssa tulimme siihen tulokseen, että en luovuttaisi vielä, varsinkaan kun Aaria imetti ja hoiti poikasia eikä vaikuttanut itse antaneen periksi tai olevan mitenkään erityisen huonovointinen. Illan yritin ajatella muita asioita, ottaa tilanteeseen etäisyyttä ja antaa asian luontoäidin käsiin.

Tänään, 25.3. heräsin toiseen vapaapäivääni ristiriitaisin tuntein. Toisaalta toiveikkaana, toisaalta valmistautuneena pahimpaan. Menin moikkaamaan Aariaa ja laskin poikaset kahdesti. Viisi? Viisi!! Neljän sisaruksen sekaan oli ilmestynyt selvästi muita pienempi ja ruikumpi vauva, jonka navasta vielä törrötti napanuoran tynkä. Aarian alapää näytti lähes samalta kuin ennen tiineyttä ja maha oli pienempi eikä tuntunut ainakaan selkeästi möykkyiseltä. Päättelin, että tukkeena ollut poikanen oli pehmentynyt riittävästi tullakseen ulos ja emo oli syönyt kuolleet poikaset. Yksi sieltä oli vielä elossa tullut, kaksi vuorokautta edellisten jäljessä! Poikasta tarkkaillaan sen elinkelpoisuuden varmistamiseksi ja se karsitaan tarvittaessa, muut neljä ovat normaaleja. Emon kohtutulehduksen riskikään ei ole täysin ohi. Odottelu ja jännitys siis jatkuu.

Tämä "vapaa-aika" on ollut yksi kasvatusaikani rankimmista episodeista ja ilman muiden harrastajien tukea, aikaisemmin oppimiani taitoja ja käsittelykokemustani en olisi pärjännyt. Halusin, että tämä jää paitsi itselleni muistiin, myös muille esimerkiksi siitä, että kasvatusta kevyin mielin ja perustein suunnittelevien "pelottelu" niillä huonoilla puolilla ei ole tuulesta tempaistua eikä sen tarkoitus ole pilata kenenkään iloa, vaan ne ilot ja surut ovat molemmat yhtä todellisia. Kasvattajan vastuuseen voi ääritilanteessa kuulua myös emon ja poikasten lopettaminen kärsimysten pysäyttämiseksi. Ennen kuin lisäännytät rottiasi, ota asioista selvää, rakenna ympärillesi turvaverkosto kokeneista harrastajista, ja jos vain mahdollista, ala sijoituskodiksi tai tutustu muulla tavoin käytännön kasvatukseen. Kuuntele neuvoja ja sisäistä ne, ne ovat sinun ja eläintesi hyväksi.

Tämän takia se kysytään. Mitä teet sitten, jos jotain menee pieleen?